Shura

Shura

Syksyllä 2019 uransa toisen albuminsa ”Forevher” (kyllä, juuri noin kirjoitettuna) julkaissut superlahjakkuus Shura, oikealta nimeltään Aleksandra Denton, tunnetaan haikeaa synth- ja elektropopia julkaisevana artistina. Brittiläinen laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja queer-esikuva breikkasi muutaman vuoden takaisen ”Nothing’s Real” -debyyttilevyn ”Touch”-biisin myötä, joka alempaa löytyvä pussailuvideo muodostui viraalihitiksi.

Uutuuslevyllään Shura kääntää katseensa 80-lukuisen soulin ja synapopin suuntaan – esikoisalbumillaan Dentonia innoitti varsinkin moderni elektroninen soundi.

Jotkut ehkä muistavat, että Shura oli jo vuonna 2015 kiinnitetty ensimmäistä kertaa järjestetyn Sidewaysin ohjelmistoon, mutta keikka ikävä kyllä peruuntui artistin pitkittyneiden levytyskiireiden johdosta. Nyt on siis aika ottaa vahinko takaisin korkojen kera!